PALVELUT PIENILLE JA KESKIKOKOISILLE KOIRILLE

HOTELLI

Sansala tarjoaa pienten koirien (max. noin 10kg) hotellipalveluita. Kun omistajilla on oma lomamatka tiedossa tai muuten vain tarvitsevat koirallensa vaikka päivähoitopaikan, voi karvakaverin tuoda Sansalaan.

Sansalassa koirat oleskelevat samoissa tiloissa pihalla ja sisällä meidän perheemme kanssa, johon kuulu minä ja mieheni sekä meidän pienet pomeranian rotuiset koiramme. Öiksi koirille on varattu omat rauhoittumistilansa, joissa jokaisella koiralla on oma peti (voi tuoda myös oman pedin mukana) sekä juomakippo.

Hotelliin tulevilla koirilla tulee olla rokotukset voimassa ja heidän tulee pystyä olemaan muiden koirien kanssa samassa tilassa ilman riitaa. Omistaja pakkaa myös koiralle omat ruuat ja mahdolliset herkut mukaan. Näin vältymme mahdollisilta ripuleilta ja vatsavaivoilta, jos koira yhtäkkiä joutuisikin syömään erilaista ruokaa mihin on kotioloissaan tottunut. 

Koiran omistajan kanssa teemme kirjallisen sopimuksen koiran saapuessa hoitojaksolle. Sitä ennen omistaja saa sähköpostiinsa hotellisäännöt luettavaksi ja kuitattavaksi. Hoitojakso maksetaan kokonaisuudessaan koiran saapuessa Sansalaan. Mikäli hoitojakso joudutaan keskeyttämään, ei rahoja palauteta. Mahdollisista keskeytyssyistä tarkemmin hotellisäännöissä. Juoksuista narttua ei voi tuoda Sansalaan. 

HINNAT:

Päivähoito 30€ per päivä / 10 kerran sarjakortti 280€ (käytettävä 6kk:ssa ostopäivästä)

1-3 vrk 45€ per vrk

1vko 260€

2vkoa 465€

Viikonloppupaketti (pe-su) 75€

Saman perheen 2. koira -20%

Saman perheen 3. koira -30%

Saman perheen 4. koira -40%

Kuvia koirahotellihuoneesta ja hotellivieraista

Sansalassa on kuusi nukkumapaikkaa pienille/keskikokoisille koirille

PALVELUT PIENILLE SEKÄ KESKIKOKOISILLE KOIRILLE

TRIMMAAMO

Tarjoamme ammattitaitoiset trimmauspalvelut pienille sekä keskikokoisille koirille. Teen sekä saksittavia, koneella ajettavia, että nypittäviä rotuja.

Trimmaus pitää sisällään pesun laadukkailla ja turkin vaatimilla tuotteilla, kuivauksen, trimmaus saksilla/koneella/nyppimmällä sekä kynsien leikkuun. 

Trimmauksen hinta koostuu seuraavista asioista: koiran koko, turkin kunto, kuinka kauan trimmauksessa menee, kuinka koira antaa käsitellä. Jokainen trimmi on yksilöllinen ja jokaisen koiran kohdalla tehdään trimmaussuunnitelma koiran saapuessa Sansalaan ja tässä omistaja saa tarkemman hinta-arvion työstä. Omistaja saa myös kotihoito-ohjeita sekä vinkkejä koiransa turkin hoitoon.

Trimmauksien lähtöhinta on 65€. 

Erillisinä trimmaamopalveluina tarjoamme:

kynsien leikkuu 10€

korvakarvojen nypintä 10€

takkulisä 10€/alkava 0,5h

Löydät meidän myös Facebookista

Löydät meidät myös Instagramista

Soita 050-5432313

tai

koirahoitolasansala@

gmail.com

Myymälä

Tuotteita karvakaverillesi

Sansalan yhteydessä on pieni myymälä, josta voit ostaa koiruudellesi kotiin viemisiä. Valikoima sisältää muun muassa seuraavia tuotteita

  • Paljon erilaisia leluja (vinku, köysi, pallo, pehmo...)
  • Nameja (treeninamit, puruluut, lihatikut)
  • Koiran märkäruoka (ProBooster, PrimaDog)
  • Samppoita (K9, BioGroom, Isle of Dogs, Groomer´s Edge)
  • Hoitoaineet (K9, BioGroom, Isle of Dogs, Groomer´s Edge)
  • Harjat ja kammat (ShowTec, DoggyMan, Greyhound)
  • Effe Balancen Effektri omega öljyt (250ml ja 500ml)
  • Kaulapantoja ja taluttimia
  • TrePonti valjaita
  • Tikkerperi heijastintuotteet
  • Lahjakortit

VIPstore jälleenmyynti

Sansalan kautta saat koirallesi myös kaikki VIPstoren tuotteet. Sansalassa on myynnissä leluja, nameja, laadukkaita samppoita ja hoitoaineta, mikorkuitupyyhkeitä, viilennysalustoja... -valikoimaa täydennetään kysynnän mukaan. Koko VIPstoren valikoiman näet osoitteessa www.vipstore.fi ja tuotteet voi tilata Sansalan kautta. Voit myös hakea oman katalogin Sansalasta ja selailla rauhassa kotona.